04112008
toisinaan on päiviä jolloin. tänään oli ehkä sellainen. ei olisi kannattanut edes yrittää eikä toivoa. toisaalta ehkä kannattikin, ei sitä voi tietää. opin kyllä ehkä, tai kehityin. "ja elämästähän me opimme koko ajan", sanoi kerran yksi auktoriteetti. no jaa. sana "elämä" on viime aikoina ärsyttänyt, kun ihmiset käyttävät sitä niin suureellisen dramaattisesti vaikka puhuvat tyhjänpäiväisyyksistä. luulen silti, ettei olis tänään kannattanut edes.

näin hyvän elokuvan, boy meets girl (1984). tahtoisin tavata yhden tytön. oikeastaan on aika montakin tyttöä, joiden tapaaminen voisi olla miellyttävää ja poikiakin ja mitä ne nyt ovatkaan. mutta yhtä tiettyä mietin, kun kirjoitin, että tahtoisin tavata yhden tytön. no, joka tapauksessa. ainakaan en välittäisi olla yksin kovin pitkiä aikoja valveillaoloajastani. tahtoisin lukea kirjoja jonkun seurassa, se on rauhoittavaa. tahtoisin rauhoittua, taintua, väsyä jostakin muusta kuin valvomisesta. tämä tällainen väsymys on niin rauhatonta ja turhauttavaa.

oon lukenut tässä jonnen päivistä. voisi itsekin ottaa aikaa ajatella. minnehän sitä menisi, vai sulkisiko vain puhelimen ja oven? ehkä menis eestiin, eesti on rauhoittava maa, siellä ajatukset on erilaisia. niin sitä kuvittelee. tapasin humalistonkadulla perjantaina sen eestiläisen punkkarin, johon tutustuttiin kesällä. en ollut saanut sen mailia, luulin, et se vaan ei ollut lähettänyt mitään. ja tossa se oli sitten mun kotikadulla ja mulla oli kauhee kiire, kun olin lähteny liian myöhään.

tänään tapasin miehen, jolla on aivovaurio. ehkä se oli siksi niin outo. eilen tapasin vain tuttuja. yleensä en tapaa puhua vieraille ihmisille. normally i don't usually meet people unless i already know them. mulla taitaa olla kuumetta.