yritän opetella taas kirjoittamaan. näin.
oli sitten viikonloppuna kaikenlaista ja sitä ennenkin.
kävin liedossa. niin oli hyvä. oli just hyvät maisemat kunnantalon lasiseinien takana ja niiden sisällä ihan hienoja juttuja ja vähän löysiä nuorukaisia kans.
kotikadulla sataa, paiskoo räntää ja vaahteran lehdet saa sadeveden tekemään pyörteen matkalla viemärikaivoon vai mikä se onkaan. tsekkailen sitä pyörrettä siinä ja arvon, et uskallanko mennä kotiin vaiko njet, ku oven edessä seisova poliisien maija saa univelkaisen mielikuvituksen valloilleen. kotona saan osakseni ivaa, pilkkaa ja tulkinnan: "sekaisin". kaikella rakkaudella kumminkin kait.
päädyn kirjakahvilaan, mutta haluamani limppari on loppunut. bändi on sympaattinen ja tykkään katsella sitä basistia varsinkin. niiden äänet on hyvää taustaa lukiessani jotain taideläpyskää. siihen on kirjoittanut se yksi animaattori, jota en tunne. pidän sen tekstistä just siellä ja silloin.
en tajua mennä nukkumaan, vaikka syytä olis.
seuraavana päivänä feilaamme yhteisen projektimme ennen kuin edes aloitamme sitä. eipähän mene ainakaan työtä hukkaan. toiste sitten. keitto ajaa asiansa.
menemme kesteihin. puitteet ovat kaikin puolin kunnossa ja tiedustelen reseptejä ja keskustelen savukkeen äärellä jostain auroista. yhtälailla olen pihalla kuin edellisen illan sielukeskustelussa. ihmiset toistelevat toisistaan tietämättä saman sisältöisiä repliikkejä siitä, kuinka ne ovet olisi pelastettava ennen kuin se talo jyrätään maan tasalle. ne ovet on kyllä kieltämättä hienot.
tänään sitten herään sairaalasängyltä aamukahdeksalta. lähden etsimään vettä. keittiössä yksi neljästä hellan levystä on päällä. sammutan sen, juon vettä ja menen takaisin sairaalasängylle katselemaan outoja unia.
suunnatessamme pois seisoo ovensuussa tyyppi, josta olen kuullut. niitä internetin sellaisia ihmisiä, joita en tunne enkä niihin välittäisi tutustuakaan. menemme halki aurinkoisen alkuiltapäivän salen hammasharja- ja -tahnaosaston ja kirjiksen vessan kautta aamukahville kahvilan terassin aurinkoon.
vihreässä viihtyisässä huoneessa keskisormeen on tehtävä pieni reikä. siitä puristetaan verta sellaisille lasilevyille, joille varmasti on jokin oma terminsäkin. sitten ne punasolut lilluu mikroskoopin kuvassa ja niistä otetaan kuvia. scorena soi rasmuksen playboys ja hetken päästä tunnen itseni vähän pöhköksi juodessani lasipurkista emännän mulle tekemää drinksua. hanavettä ja merisuolaa. olen ylpeä juotuani sen ihan kaiken.
käyn vielä yhdet läksiäiset. makaan patjalla ja toivon, että niille ei käy mitään liikenneonnettomuuksia.
lopuksi kiitos hälle, jolle kiitos kuuluu. saattamisesta nyt tällä erää. saattamisessa on sitä jotakin.
(opintojen soisi jatkuvan)
