2008/10/30

mikä päivä tänään on, sitä oon miettiny viime aikoina monesti eri päivinä. varsinkin aamuisin ja öisin.

eipä hän päässyt tänään kouluun, kun valvoi aamuseiskaan ja kouluun olisi pitänyt herätä jo reilua tuntia myöhemmin. sairasta, pitäis lääkäriin. ei saa aikaiseksi sitä, ei muutakaan. angst, angst, siihen on oikeus ja kohtuus aina. väsyttää, ei saa aikaiseksi esm mennä nukkumaan ja siksi kai väsyttää, kun ei nuku. ja miks aina niin aikaiseksi pitäis mennä joka paikkaan?

--------------------------------

katsoin elokuvan der baader meinhof komplex. ihanan intomielistä, idealistista ja naiviakin vastarintaa, hyvän puolesta pahaa vastaa. niin sen joskus on mentävä. innostuiskohan sitä nyt sitten itsekin kaatamaan järjestelmää vai uskoisiko, että mikään vastustaja voi olla liian vahva, vahvempi kuin itse? onko itsetunnolla rajoja, jos johonkin hurahtaa? kaatua saappaat jalassa, mitä mieltä siinäkin sitten olis?

eihän tuo elokuvana toki mikään kovin kummoinen ollut. muutamia kauniita kuvia, tunnelmia, 60- ja 70-luvun charmia, dokumentaristinen ote. ja: kaunista, mielivaltaista väkivaltaah, aah. alku toimii dramaturgisesti kylläjoo, mutta lopussa vain juostaan läpi juonen tapahtumia. moni varmaan pitkästyy, kun toimintaleffamusiikki soi ja pum pum. osana historiankirjoitusta, ei siis pelkkänä esityksenä, tämä elokuva on mielenkiintoisempi kuin tarinana sinänsä. mitähän se tekee saksalaisten kansallisille itseymmärryksille? ehkei paljoa. kuvittaa asioita. mielikuvittaa.

suomen kuvalehden sivuilla joku älykkö kirjoitta:
Elokuva selvitti minulle ensi kertaa, miten pahankuristen eliittikakaroiden
maailmanparannusprojekti karkasi käsistä ja muuttui osaksi maailmanlaajuista
kolmatta maailmansotaa joka jatkuu yhä.


no mikäs sen parempaa. mielenkiintoinen maailmanpoliittinen analyysi. terroristia tulee ymmärtää. tuli tuosta mieleen suomalaisen vapaan tiedonvälityksen helmen turun sanomain arvio viime kevään jokikadun valtaajista:
Mutta miten suhtautua hyväosaisiin talonvaltaajiin, jotka ottavat haltuunsa
muiden omaisuutta silkasta ”yhteisöllisyyden kaipuusta”.
Ohuempaa perustelua kansalaistottelemattomuudelle tuskin voisi keksiä.

hah. hyviä yhteisöllisiä muistoja. tuossa elokuvassa ne terroristit räjäyttivät pommin lehtitalossa ja katuivat sitä myöhemmin. vai katuivatko sittenkään, en ole varma. kaikki kysyy aina mikä on median rooli todellisuuden rakentamisessa ja yhteiskunnan muokkaamisessa. en jaksa nyt miettiä sitä.

2008/10/10

perjantain ratoksi

olis päteviä suunnitelmia, koska tarjolla tänään:

- fragile, nukketeatteria 13-16-vuotiaille vimmassa
- teemu mäen installaatio seksi ja työ valokuvakeskus perissä
- turtles can fly etnia-filmifestivaalilla
- pukin laulu -elokuvan karonkka, toivottavasti pannukakun lisäksi mahdollisuus kajota nintendo wii:n peleihin ja muuhun laajaan valikoimaan.

tästä vielä hyvä tulee.

2008/10/06

no niin. jopas on hektistä ja kiireistä.

ei ehdi moniakaan asioita.

pari päivää sitten ehdin katsoa yhden elokuvan. se oli kovin mukavaa, vaikkakin teos itsessään oli aika hämmentävä.

onneksi täällä turussa on monenlaista elokuvatarjontaa siitä huolimatta, että thalia joutui lopettamaan. onneksi on elokuvakerhoja ja festivaaleja ja klubeja. huomenna alkaa etnia-filmifestivaali ja tämän viikon menossa on ollu puolalaisen elokuvan viikko. eipä olisi niin hektistä ja kiireistä. sellaisen valinnan voisi varmaankin tehdä. teinkin yhden. valitisin kävellä, kävellessä ehtii olla rauhassa ja tehdä huomioita.

kävelin koulusta kotiin. en jaksanut odottaa ykköstä, joka olis lähtenyt viiden minuutin päästä. toivoin, että olisi satanut, kun oli niitä vaahteran lehtiä jalkakäytävällä ja ne tuoksuu parhaalta sateella ja asfaltilla kiiltää ajovalot. asiat näkee eri tavalla kun on linsseissä sadepisaroita. no ei satanut kumminkaan, mut ei se haittaa. en ole aikoihin kävelly linnankatua siellä, entistä kotimatkaa. kävelin sen entisen kotipihan eteen. hidastin, mutten pysähtynyt. ajattelin, et ennen olisin ollut jo perillä. siellä oli ikkunassa vähän valoa, varmaan tietokoneen näytöstä liekehtivät verhot. rautaportin kohdalle joskus joku aina öisin saatto kotiin vaikka asui itse eri puolella kaupunkia.

seuraavassa korttelissa on se vähän hiiltynyt puutalo ja niitä hiiltymättömiä, joiden ullakoilla oli niitä säkkejä ja vanhoja lehtiä ajalta ennen sinua ja minua ja taskulampun valokeila seinillä ja se outo ullakkohuono, jossa ajattelin jonkun olleen vankina. alakerrassa paloi kynttilät lattialla, joku soitti kitaraa ja välillä lauloi. nyt ne ikkunat ja ovet on levytetty kiinni.

antikvariaatin ikkunassa ei pala valot yöllä, mutta siellä varmaan on kaikkea odottamassa, että löytäisin ne kotiini ja se antikvariaatin partamies ehkä jo nukkuu omassa kodissaan.

kadun kulmassa ei tänään sada räntää. sininen deekutakki ja muinaiset jäähyväiset saavat hymyilemään ja se hymy kestää senkin kohdan, jossa ei niin kauan sitten itkettiin sitä kuinka kesä loppuu eikä kaikki sittenkään ole yksinkertaista.

rautaportin takana ne bileet, joissa nimeni muistettiin, koska se oli jonkun sellaisen toisen nimi, jota kohtaan tunnettiin lämpöä. soi movetron ja aina joku muisti tehdä koneella lisää savua.

ensimmäisen kerroksen ikkunassa sälekaihtimet. joskus verhon takana katseltiin kerran scifiä ja toiste pitkästyttiin sodoman 120 päivää. ei enää pitkäkään matka henkilöhistoriaa kaupunkitilassa.

2008/10/01

no niin. kyllä se nyt vaan niin on, että eihän tuo kovin hyvin mennyt. ei yhtään.

ensin ne laitto mulle huulikiiltoa ja kerto oikein, et siinä on kahta sekasin, kun se hajusteeton on jotenkin jollain lailla jotain ja se toinen taas jotain muuta ja kiinnosti kyllä ihan sikana ja ei mun huulikoru satu. siinä vaiheessa alko se kiinnostus nousta ihan toisiin sfääreihin, kun se tyyppa tarttu mun hiuksiin ja sano, et hänpä vähän tupeeraa. no vai niin. saakeli, kun olin kerranki vaivautunu tekemään itse itselleni jakauksen ja laittamaan ne just sillai, et oli hyvä. äitiä olis hävettäny ja sille tiedoks, etten oo harjannu hiuksia kesän jälkeen. ja iloksi äitille: siellä istuttiin jalat siivosti pöydän alla, et ei päässy risat farkut oikeuksiinsa.

en osaa esiintyä enkä ainakaan puhua. ja paita näytti rumalle monitorista. mitähän olin ajatellu? en varmaan mitään, kun piti nousta niin aikaisin.

se toinen toimittaja, oikein sympaattinen mies, käytti sanaa ”väkivalta” kysyessään, että pitäisikö joukkoliikenteen takia rajoittaa yksityisautoilun mahdollisuuksia. että ei kai nyt sentään haluta kehittää joukkoliikennettä yksityisautoilun kustannuksella, tehdä väkivaltaa niiden autojen oikeuksille. taivaan tähden sanon minä. todellakin halutaan. jos tuo on väkivaltaa niin lisää vaan sitä! täytetään kaupunki väkivallalla! tässä ei siis ole kyse mistään autojen tai niiden kuljettajien vahingoittamisesta tai muusta poliisiasiasta vaan yksityisautoilun rajoittamisesta. jos henkilöautossa istuu yksi ihminen, niin kuin useimmiten on, ja linja-autossa vaikka kolmekymmentä ja ne seisoo samassa ruuhkassa, niin kukahan siinä tekee väkivaltaa ja kenen oikeuksille? kenen liikkumista pitää tukea ja rohkaista? monet kaupunginosat ovat rakenteellisesti henkilöautoriippuvaisia. voi voi. miksi? siksi, kun niistä on kaavoitettu ja rakennettu sellaisia, niissä ei ole lähikauppoja eikä muita palveluja, niihin ei pääse järkevästi linja-autolla eikä niissä usein ole edes kunnon pyöräteitä. tätä kaupunkia on koko elinikäni ja vielä paljon pidempäänkin kehitetty henkilöautoilun ehdoilla. tehty väkivaltaa, jos sitä sanaa nyt tahdotaan käyttää, niin kevyttä liikennettä kuin jalankulkijoitakin kohtaan ja lisäksi turmeltu keskustan ja muidenkin alueiden viihtyvyys yksityisautoilun… tuotanoin…. alttarille. aika pyhää.

meillä ei ole kunnollista pyörätieverkkoa. siellä missä täällä turussa on pyöräteitä, on ne rakennettu siksi, että pyörät saataisiin pois autojen tieltä ja siten maksimoitua hyöty autoilijoille. pyörätiet alkavat ja loppuvat mitä absurdeimmilla tavoilla sen sijaan, että olisi kunnollisia loogisia reittejä sinne minne ihmiset ovat menossa. esimerkiksi nyt vaikka keskustaan. ja sitten on tämä kaupunkitila, jonka minun mielestäni pitäisi olla kaikille yhteistä ja mahdollistaa meille kaupunkilaisille viihtyisä ympäristö toteuttaa itseämme ja kohdata toisiamme ja kaikkea tällaista yhteisöllistä hippipaskaa. kaupunkitilan kaupallistuminen on oma aiheensa sitten, mutta ehkä siitä toiste. nyt tila. turussa on viety kaupungista aivan mielettömiä määriä tilaa autoja varten. tämä tila voisi olla myös ihmisten käytössä. auton pysäköintipaikka parkkihallissa vie tilaa noin 35 neliömetriä. siis kun ne ajoväylät jaetaan autopaikkojen kesken kanssa sillai, kyllähän tän tajuaa. se on pienen asunnon verran. jos autoille ei annettais niin hirveästi tilaa, mahtuisi suurempi määrä ihmisiä asumaan kävelymatkan päässä esm keskustasta. voisi ne tilat muuhunkin tietty käyttää, mut aika typeräähän toi on. kun se auto sitten kumminkin tarvitsee sen tilansa niin kotonaan, töissään kuin kaupassaan ja missä se auto nyt tahtookaan käydä. aina se vie sitä tilaa.

tarvitaan autoton keskusta. kadunvarsipysäköinti huithelevettiin keskustasta ja pyöräteitä tilalle. autot voivat olla hyvät ja mennä louheen.

ja mikäs se sitten olisi sopiva hinta lipulle. no minustahan sen pitäisi olla maksuton. että ei tarvita sitä lippua. joukkoliikenteen maksullisuudessa on kyse siitä kuka saa liikkua. kaikkien tulisi saada liikkua, pitäis olla vapaus liikkua kaupungissaan maksutta, olla kaupunkilainen eikä pelkkä kuluttaja. kulutusvaatimus kaupunginkäytön ehtona on sekä epäekologinen että eriarvoistava. en tietenkään sanonut niille näin, kun ajattelin, että pitää mennä niiden formaattiin (mikshän tuntu siltä?) niin sanoin sitten, että hintoja pitää laskea, ensin (enkä tainnut sanoa ensinkään tuota sanaa ”ensin”) ne hinnat voisi puolittaa. sain kuulla olevani epärealistinen. toki. kiitos. mutta en mielestäni ole, jos kaupunginhallituksen tavoite on lisätä matkamäärää 50% kahdessakymmenessä vuodessa. (taisin sekoilla ja puhua tuplaamisesta) paitsi tietty jos sekin on lähtökohtaisesti epärealistinen. kauniita sanoja, luovaa taloutta. mitä me tässä odotellaan. tehdään jotain. tehdään se pikaraitiotie ja vapautetaan jooko kaupunki meille käyttöön.

vaikka.

tai juodaan teetä.