2010/11/30

tänään puuhasin päivän ja illan viettoa. olin aikaansaava: selasin kirjastossa läpi sanomalehden.

david lynch on päivän jännä. ensinnäkin sillä on tietysti niitä elokuvia, jotka eivät selittelyjä kaipaa (nyt ainakaan tässä). ja sitten sillä sitä transsendenttista meditaatiota koskevaa höpöä, jonka julkaisemista suomeksi käännettynä en oikein osaa käsittää. mutta päivän jännä se on siksi, koska se on myös alkamassa poptähdeksi! jännää.

katsoin elokuvan, koska se on semmonen, että sen mieluusti näkee monesti.

se ehkä sitten jotenki inspiroi muutaman tunnin viettoa youtuben välittämän poliisiväkivallan parissa. vois kerätä niistä klipeistä parhaimmistoa ja viedä turun kyttikselle, kert niiden henkilökunta (ainakaan ne pari tyyppiä, joiden kanssa mulla oli ilo asiasta keskustella muiden duunareiden mätkiessä menemään) ei ainakaan vielä viime keväänä ollu ikinä kuullutkaan poliisiväkivallasta eikä esms rodney kingin keissistä.

mut kesä se meni.

Ei kommentteja: